Oppeja elämään

 Tänään kotiin tullessani kohtasin taas pienen ja karvaisen taskuraketin joka pomppi tapansa mukaan pienet etutassut ylhäällä ja kieli lipoen reittäni vasten kun riisuin kenkiä. Tuo pieni otus oli ollut vain 4 tuntia näkemättä minua ja silti kohtaamiseni aiheutti samantasoisen reaktion kuin ihmiseltä voisi odottaa kun tämä luulee rakkaimpansa kuolleen ja tämä asteleekin ovesta sisään.
 Ymmärsin, että vaikkei koirani ymmärräkkään ajan merkitystä se ymmärtää milloin sille rakas olento on ollut poissa, mahdollisesti lopullisesti ( aina ei voi tietää mitä kaikkea voi tapahtua. ), mutta, tulikin takaisin.  Ymmärsin tuon pienen olennon elävän elämäänsä paljon tehokkaammin kuin minä omaani. 
 Sen sijaan, että se keskittyisi tulevaisuuden murehtimiseen se elää ja rakastaa tässä ja nyt. 
 Sitä ei kiinnosta mitä muut ajattelevat siitä, vaan sitä kiinnostaa vain se, että sen oma, rakas lauma on koossa  ja sillä on lämmin syli mihin se voi käpertyä kun tulee sellainen olo.

  Vaikka en sitä haluaisikaan ajatella on koirani jo melko vanha, eikä se välttämättä olekkaan enään vuoden päästä minua vastassa ovella. Siksi haluaisinkin oppia Pikulta oikean asenteen elämään. Haluan rakastaa oikeita ihmisiä oikeaan aikaan ja haluan näyttää rakkauteni minun "laumaani" kohtaan. Haluan heidän tietävän minun välittävän, vaikka en aina olisikaan paikalla. Haluan Pikun tavoin muistaa nuo ihmiset ja kaivata heitä aina heidän ollessa poissa ja kaikkein tärkeintä haluan elää hetkessä heidän kanssaan ja tukea heitä kaikissa heidän elämänsä tilanteissa. 

Loppuun vielä yksi ihana kappale,joka soi nyt päässä. <3 Hyvää yötä. <33.:http://www.youtube.com/watch?v=7Sy_oi7jZZE&feature=related