...

  Itsetunto- itse ja tunto. itsensä tuntemista sellaisena kuin on ja sen hyväksymistä vai toisten mielen mukaisten kulissien ylläpitämistä? Tunnetko itsesi vai luuletko vain tuntevasi, samalla lailla kuin  jotkut väittävät tuntevansa sinut vaikka tuntevatkin pelkän kulissin???

 En ole koskaan ajatellut omaavani hyvän itsetunnon, sillä en omista upeinta vartaloa, kauneimpia kasvoja tai lumoavia hiuksia. Ei peilistä minua katsoo pörröpäinen pieni ja hoikka tyttö sinisine silmineen ja vaaleine hiuksineen hieman vinon hymynsä kanssa.  Se tavallinen näky täällä pohjoisessa, niin tavallinen, että minua usein luullaan joksikin toiseksi. En  kai vain kuulu niihin ihmisiin jotka muistetaan tai joihin ihastutaan niin,ettei muuta maailmaa enään ole olemassa.  Ja tiedostan tämän. Olen aina tiedostanut.

Olen kai aina luullut, että itsetunto on sidoksissa ulkonäköön. Vaikka todellisuudessa se on oman itsensä hyväksymistä, olit millainen peikko tahansa.  Sillä itsensä hyväksyminen on valtava voimavara kaiken muun keskellä. Eihän ihminen muuksi muutu vaikka kuinka yrittääkin. Kuitenkin olen turhaan yrittänyt rakentaa itsetuntoa ulkönäköä pohjana käyttäen... Ainakin yritin. Turhaan.

 Uskomatonta, mutta totta, itsetuntoni pohja on muuttunut tultuani uudelleen uskoon. Enään en käytä muiden ajatuksia pohjana itsetunnolleni sillä se oli liian hatara ja horjuva. Pienikin kallistus ja kaikki oli nurin. Toisin kuin nyt, kun itsetuntoni pohjaa Jumalan muuttumattomaan rakkauteen. En ole enään vietävissä kuten ennen. Tiedän kuka olen, miksi olen ja että olen arvokas. Se on tukeva pohja jolle haluan rakentaa elämäni.

Kuten veljeni sanoi puhuessani hänen kanssaan itsetunnosta : " su hymyst näkee et sul on kaikki ni paljo paremmi ku enne. Enne sä olit niinku pieni lintu, ihmiset pysty hajottaan sut ni helposti palasiks, nyt ku sua kattoo pitää vaa ihmetel mite paljo sä oot muuttunu..."
 Muuttunut olenkin ja kiitollinen siitä.  Voittajajoukkoees on niin helppo hymyillä.. ;)