Ylpeys

  Kun kuulin, että ylpeys on perinteisen  kristillisen opin mukaan pahin seitsemästä kuolemansynnistä jouduin ajattelemaan asiaa hetken. Itse näet pidän varastamista pahempana, (varkaus ei itsessään kuulu seitsemään kuolmansyntiin,vaikka kymmeneen käskyyn olennaisesti kuuluukin. Se kuitenkin nitoutuu niin olennaisesti - ainakin minun mielestäni- näihin synteihin, etten vaan voi sivuuttaa asiaa.) mutta toisaalta ylpeys on vain yksi varastamisen puolista. 
 Annathan minun avata näkemystäni hieman: ylpeä ihminen voi tuntea onnellista tyytyväisyyttä omia suorituksiaan tai ominaisuuksiaan kohtaan. Suomeksi, ylpeä ihminen voi siis ylpeillä esimerkiksi salisuorituksellaan vieden (varastaen) näin toisen ihmisen hyvän fiiliksen hänen omasta suorituksestaan. Ylpeä pyrkii nostamaan oman suorituksensa muiden suorituksia arvokkaammaksi.  Seitsemän kuolemansynnin ykkösijalle tämä lienee päässytkin juuri siksi, että ylpeys on meissä ihmisissä niin lujassa. Kukapa ei haluaisi saada tunnustusta mahtavalle työlleen, ja jokainen sen varmasti ansaitseekin. Tiettyyn pisteeseen asti.
 Kun ylpeys ylittää tietyn pisteen, voi baabelin torni taas alkaa rakentua. (Urakassa ihmiset yrittivät rakentaa tornin Jumalan luokse, korottaa itsensä hänen tasolleen. HUOM:  Ylpeydestä ja tästä itsensä koroittamisesta johtuvat niin saatanan helvettiin langettaminen kuin syntiin lankeaminen. Jokin muu halusi korottaa itsensä Jumalan tasolle. Paikalle, jolle emme todellakaan kuulu.) Ylpeä ihminen voi korottaa itsensä muita korkeampaan asemaan ja alkaa tavoittelemaan jumalallisen olennon arvovaltaa itselleen. 
Tästä kärsivät niin ihmis, kuin, Jumalasuhdekkin.
  Olemmehan jokainen kohdanneet tilanteen, jossa tarvitsisimme apua, mutta emme vain kehtaa pyytää sitä. Olemme kohdanneet tilanteen, jossa autoilija päästää meidät kadun yli, mutta olemme liian ylpeitä kiittämään siitä käden heilautuksella ja hymyllä. 
 Olemme liian ylpeitä tervehtimään puolituttuja tai lahjoittamaan rahaa tai aikaa. Olemme liian ylpeitä rakastamaan pelotta ja liian ylpeitä antamaan anteeksi. Ei siis ihme, että tämä on listattu suurimmaksi synniksi. Korostuuhan yhteiskuntamme kylmyys juuri tämän kuolemansynnin kohdalla.

 Kuitenkin kun asiaa ajattelee vielä hetken, on ylpeydessä hyvätkin puolensa. Millainen maailmamme olisikaan, jos kukaan ei olisi ylpeä kenestäkään? Ei toisista ihmisistä tai itsestään. Millaisia ihmisiä meistä kasvaisikaan, jos kukaan ei ikinä sanoisi :" olen ylpeä sinusta. " Sanoohan Jumalakin meille niin joka päivä. Olen ylpeä sinusta. Minä rakastan sinua. 
Lisäksi raamatussa sanotaan 365 kertaa "älä pelkää" , kerran vuoden jokaiselle päivälle. Siinä on minusta aihetta olla ylpeä. Ylpeä isästämme, joka kantaa meitä jopa silloin kun olemme liian ylpeitä kävelemään itse.
 Who am I that I should deserve this kind of love?