unia ja pelkoja

 Jokainen meistä on joskus nähnyt painajaista. Ja jokainen meistä varmasti muistaa sen tunteen kun heräät oman sydänmesi sykkeesseen ja kamalaan pelkoon. Kuitenkaan uniaan ei useinkaan muista aamulla, muistaa vain, että on nähnyt painajaista. Jos muistaa.

  Jokaisella meistä on myös omat tapamme karkoittaa painajainen tai jatkaa unta painajaisen jälkeen.  Niin hölmöltä kuin se ehkä kuulostaakin itse kaivaudun peittojeni alle ja lausun lapsena opitun rukouksen.  Ja jos pelko ahdistaa liikaa niin nappaan koirani kainalooni. Sen turkki tuoksuu aina metsältä ja viimeinen tuntemani asia ennen nukahtamista  on kuusen tuoksu ja turkin pehmeys käteni alla samalla kun mc mane laulaa korvaani kuulokkeiden välityksellä...http://www.youtube.com/watch?v=WyyXG1q3PPs 
 Joskus tosin pelko ei jätä rauhaan vaan seuraa mukana, kahlitsee ja  rajoittaa elämää suunnattomasti. Tuolloin yleensä auttaa vain asian puiminen jonkun kanssa. Jonkun joka ymmärtää mitä pelkäät.  Yleensä tälläinen ihminen löytyy lähempää kuin uskotkaan...

  Päätin kertoa teille nyt oman painajaiseni, josta parhaimmat ystävänikin kuulevat nyt ensinmäistä kertaa. Tämä sama painajainen on kiusannut minua niin kauan kuin muistan, onneksi kuitenkin vain muutaman kerran vuodessa. Tämä  on taas sellainen painajaisen jälkeinen hetki, eli antakaa anteeks jos oon tavallista sekavampi.
 Tämä painajaiseni kertoo aina  samasta tilanteesta. : Istun yksin pyöreässä huoneessa ja jokin minulle tuntematon henkilö kiertää kehäää ympärilläni kuiskien minulle mitä on tehnyt läheisilleni. Useinmmiten nuo teot ovat jotain sellaista, mistä läheiseni ei ymmärrä minkään muun aikaansaamaksi vaan uskoo oman luontonsa ja ajatusmailmansa muuttuneen pahaksi. 
 Tuo minulle kuiskiva henkilö kertoo miten käyttää ihmisiä pahaan ja muuttaa heitä, mutta jättääkin heidät lopulta tyhjänpäälle, kuolemaan. Enkä voi tehdä asialle mitään.  Uni päättyy aina samaan lauseeseen. " minä vien sinutkin."
 Pelottavinta on kuitenkin se, että en unessakaan näe hahmoa, vaan ainoastaan kuulen sen liikkeet ja puheen läheltäni ja se, että herätessäni en tiedä muutamaan sekunttiin oliko kaikki vain unta.  
 Tuon painajaisen unohtamiseen en ole löytänyt vielä muuta keinoa kuin hiippailla alakertaan ja istua ikkunan eteen  katsomaan metsää. Tuossa istuessani kuuntelen musiikkia  ja rukoilen samaa rukousta kuin pienenäkin. Sillä onhan painajainen sama, miksei siis auttajakin? 
 "Tuuli keinuttaa, uneen tuudittaa. Keskelle lattiaa tyttö nukahtaa. Hänet siihen suuret kädet peittelee. Olet suojani,minun luojani. Sinä kannat kun sinuun turvaudun, vaikka minne kylmät tuulet heittelee."
 Tässä veilä kappale, joka saa aina rauhottuun ja nukahtaan... 
http://www.youtube.com/watch?v=tnNJMpfJzUE

" Levolle laske luojani, armias ole suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Aamen."