tunnetukos

 Joskus tuntuu siltä, että kasvaminen sattuu. 
Etenkin sen suurimman kasvun, oman heikkoutensa myöntämisen edessä.

Monesti ihmisen ulkokuori on vahva. vaikka sydän itkeekin verta ja kaipaa hyväksyntää juuri sellaisena kuin se on. Rikkinäisenä.
 Kuitenkin vain harva uskaltaa myöntää ja näyttää heikkoutensa.
  Heikkoutensa tunnustaminen kun sattuu ja pelottaa usein enemmän kuin sen tunnustaminen houkuttaa.
  Kuitenkin vain oman heikkoutensa tunnustamalla voit saada sen muiden tietoon. Usein jo se, että joku muukin tietää kipusi auttaa.
  Paitsi jos sinulla on  kaikki mitä tarvitset ja sinuun sattuu siltikin.
 Kuinka kauan ihmisen tulee jaksaa kipua joka syö sielun ja tappaa elämänilon? Hukuttaa sen ihmisen jonka läheiset ennen tunsivat.
  Yleensä tuska tulee kasvun mukana. Kun kasvat, jätät jotain taaksesi ja käsittelemättömänä se jää kummittelemaan ja saattaa ahdistaa. Nitistää sinut henkisesti.

 Usein ihminen ei itsekkään tiedä miksi on henkisesti tukossa. Tai jos tietää niin ei kerro sillä kertominen satuttaisi enemmän kuin  padon kasassa pitäminen. Saattaisit menettää jotain, vaikka onkin vähintään yhtä todennäköistä että patosi karkottaa ne menetettävissä olevat kuin se että kertominen saattaisi ajaa heidät tiehensä.
 Jotkut taistelut kun on vain käytävä itse oman minuutesi ja sisusi kanssa. Valitettavasti siihen sinulle ei ole annettu kamalasti apuvoimia. Vai onko sittenkään?