Sinkkuvuosi ja kuinkas sitten kävikään...

Kuten joku ehkä tietääkin mulla oli tosi hyvä ja vakaa suunnitelma viettää vuosi sinkkuna. Harva kuitenkin tietää, että vain muutama tunti tuon tekstin julkaisun jälkeen mikään mun maailmassa ei enään ollut ennallaan. Tosi ällöromanttista. Tiedän.Muistan kun karattiin, kuolleet juhlat jätettiin. Rantalaiturilla aamuun istuttiin. Hiukan paleltiin kai, kun varhain valkes sunnuntai...
 En osaa itekkään oikein selittää mitä oikein tapahtu. Olin oikeasti PÄÄTTÄNYT olla ihastumatta yhteenkään mieheen, lupasin itselleni, etten edes suunnittele moista. Ei siis treffejä, leffailtoja, kävelyitä, kahvilahetkijä tai päiväunia. Ja ennen kaikkea ei ei särkynyttä sydäntä. Halusin antaa itselleni vuoden hoitaa vanhoja haavoja Jumalan kanssa. Ironista kyllä, tuo henkilö päättikin minun tarvitsevan jonkun muun paikkailemaan haavojamme yhdessä. Enään niistä haavoista ei ole enään tietoakaan. (Kun on joku ,jolle jakaa ei taakka paina enään puoliakaan.)  Ja kaikki lähti liikkeelle eksyneestä koirasta, voitko uskoa?

 Kaikkein huvittavinta tässä on, että en halunnut uskoa sitä, en sitten millään. Olin valmis vetämään tän vuoden loppuun vaikka ranteet auki ja kieli kahtia purtuna, mutta olin siihen valmis, kunnes joku kysyi, että:” onko tuo sun ittes kiduttaminen oikeesti Jumalan tahto, vai onko se susta itestäs?” Ymmärsin ajavani omaa tahtoani ja käyvän omaa taisteluani, vielä ilman hänen oikeutustaan siihen. Kuinka tyhmä voikaan ihminen olla?
 No eipä siinä, aika kulu ja tajusin, ettei tää taidakkaan olla mitään ohimenevää pikkuihastusta ja joka kerta kun tän tyypin näki niin  tuntu siltä, että vatsassa on kokonainen eläintarha muutaman perhosen sijaan ja pää meni niin sekaisin, että poikaparka joutui useaankin otteeseen kannattelemaan mua mun horjahdettuani.  (Okei, oli siinä korkkarit ja mukulakivikatukin mukana! seliseli…) 

   Ihan niinku tää kaikki ei ois vielä riittäny, tää jätkä alko iha tosissaa reissaamaan ympäri suomea mun takia, siinä vaiheessa oli pakko myöntää jo itelle, että saatan mä vähän enemmänki olla ihastunut. Ihan vähän vaan, en pahasti tai lopullisesti, mutta kuitenkin. En suostunut myöntämään näitä juttuja tälle pojalle kuitenkaan ennen kuin olin itkenyt hänen olkapäätään vasten, kinastellut hänen kanssaan jostain aivan mitättömästä asiasta ja uponnut keskustelemaan hänen kanssaan tuntikausiksi. Annoin hänen kestää älyttömät tyttömäiset kiukku- itkupurkaukset ja oikeasti yritin saada hänet lähtemään elämästäni käytännössä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Miten väärässä voikaan ihminen olla, tuo poika kun jäi ja on tässä vieläkin. 
 Vasta ihan viimepäivinä olen oikeesti ymmärtänyt miten tärkeäksi joku ihminen voi sulle tulla. On ehdottomasti yksi elämän parhaimmista tunteista nojata toisen rintaan ja tuntea olevansa juuri siinä missä sillä hetkellä kuuluukin olla. Ettei mikään mahti maailmassa pysty satuttamaan tai muuttamaan sitä tosiasiaa, että juuri se ihminen, josta pidät niin uskomattoman paljon aikoo olla siinä vielä pitkään.

 Tiedän, että joku tulee pitämään päätöstäni jättää sinkkuvuosi kesken typeränä ja ajattelee minun kuuntelevan vain sydäntäni järkeni sijaan, mutta, jos ihan totta puhutaan olin sydämmeltäni sinkku noin 3 tuntia. 
 Ja sinä. Luulen ettet pitänyt tästä postauksesta tai siitä, että kerron tarinaamme muille, mutta, jos luet tämän joskus niin kiitos. Kiitos siitä, että juoksin perääni. Kiitos niistä lukemattomista kerroista kun olet halannut minua tai sietänyt kiukutteluani. Kiitos kun olet aina kuivannut kyyneleeni. Kiitos kun voin luottaa sinun olevan siinä vielä huomenna, ensi viikolla ja ensikesänä. Kiitos kun saan kutsua SINUA poikaystäväkseni.Ja ennen kaikkea kiitos siitä, että sä uskalsit jäädä, vaikka mä en uskaltanut pyytää sitä. 

- Sinun Silja.
How many times do I have to tell you
Even when you're crying you're beautiful too
The world is beating you down, I'm around through every mood
You're my downfall, you're my muse
My worst distraction, my rhythm and blues
I can't stop singing, it's ringing, in my head for you.