Naiseuden kuppikoko

Kuten varmaan lähes jokaisella naisella mulla on ollu esiteinistä asti hirvee kriisi mun rintojen kanssa.  Jotenkin olen tyhmänä ajatellut naisellisuuteni riippuvan noista hyttysenpistoista, rintakehälläni.  Olen itkenyt, tapellut, teipannut, SYÖNYT, kohottanut, muotoillut ja välttänyt mahallaan nukkumista, jotta saisin persikoistani suuremmat ja täyteläisemmät.  Tämä kaikki, vain ja ainoastaan siksi, että tuntisin itseni enemmän naiseksi (ja jotta miehet pitäisivät minusta enemmän.  tyhmä tyttö…)  Kaipaan aikaa, jolloin push up rintsikoiden löytäminen oli vaikeampaa kuin tavallisten ja kun silarit eivät olleet arkipäivää.  Ylipäätään kaipaan aikaa, kun rinnat eivät olleet niin suuri osa naisellisuutta. Pienirintaisena itsetuntoni kun laskee ropisten vaateostoksille mentäessä , jos vaatteet eivät istukkaan. Tällöin toisten sylkemät lauseet ketunnenistä, laudoista ja ovennupeista nousevat taas mieleen eikä edes äidin lohdutukseksi tarkoitettu ” kyllä säkin siitä kasvat kun aikuistut”  kommentti ei paljoa lohduta kun ikää on mittarissa 20.

  Vaikka rinnat ( ja ylipäätään kurvit.) onkin iso naiseuden symboli ei ne sais määrittää sitä, kuinka naisellisiksi me koetaan itsemme.  Sen naisellisuuden tulisi ennemminkin lähteä asenteesta. Me ollaan upeita luomuksia huolimatta siitä, missä meillä on kurveja ja missä ei. Liian usein kuitenkin me pidämme yhteiskunnallisen ulkonäköihanteen ulkopuolella olevia ihmisiä rumempina, kuin sen sisällä olevia. Tästä ajattelusta haluaisin itsekkin eroon, sillä ainakaan itse en istu yhteenkään yleisesti hyväksyttyyn ulkonäkömuottiin vinoine kasvoineni ja epäsymmetrisen vartaloni kanssa, enkä tästä johtuen pidä itseäni erityisen viehättävänä.  Naiseuden ehkä parhaimpia puolia on kuitenkin, että aina vartalosta löytyy joku kohta, jota voi korostaa ja samalla piilottaa jotain muuta, jota ei ehkä niin haluakkaan esitellä. Olivat kyseessä sitten puuttuvat rinnat tai pömpöttävä maha.  

  Kuitenkaan kuppikoko, kuin myöskään rasvaprosentti eivät ole rakkauden takeena tai esteenä. Tämän olen itsekkin saanut huomata, kiitos maailman ihanimman poikaystäväni, joka rakastui minuun minun itseni takia, ei rintojeni ( tai niiden puutteen…) vuoksi.  Minä raukka kun olin ajatellut, ettei minua voi rakastaa, ennen kuin olen muodokkaampi. ( voi, kuinka pinnallista… :D) Onhan naisillakin erilaisia miesmakuja, miksei siis miehilläkin olisi erilaisia naismakuja. Olenko tosissaan arvioineet miehet niin typeriksi olennoiksi, ettei heillä ole lainkaan omia mielipiteitä tai mieltymyksiä? Siispä anteeksi kaikille miehille, anteeksi siitä, että olen aliarvioinut ajatusmaailmanne laajuuden. Eiköhän jokainen kuitenkin rakastu sen tyttö ( tai poikaystänsä) sisimpään ulkonäöllisten seikkojen sijasta. =) 

 T: kerrankin vartaloonsa tyytyväinen laudanpätkä.
Kasmir – Wowwowwow