Pääsin vaikeuksitta ratsuni selkään ja matkamme alkoi varsin mukavasti ilman esteitä tai vaikeuksia. Tutustuimme toisiimme ja opin luottamaan elämän karkeaan harjaan ja pehmeisiin askeleisiin. Vaikkakin esteitä tulikin välillä tiellemme kantoi elämä minut rohkeasti niiden ylitse, vaikken aina uskonutkaan taitojemme riittävyyteen.
Vuodet kuluivat ja minä ja elämä muutuimme. Kuten kaikki rakkaustarinat, kasvoi myös meidän rakkaustarinamme meidän mukanamme. Minä en enää ollutkaan se pieni Silja joka pyysi hepoa juoksemaan hiljaa, eikä elämäkää ollut enää se pieni puhiseva karvapallo käytävällä. Elämä oli kasvanut mukanani, saanut lisää vahvuutta ja tahtoa, sekä ymmärtää hieman epätasaisesti kasvavaa ratsastajaansa. Se ei enää ravannut hiljaa metsäteitä pitkin vaan kisasi ukkosen kanssa. Joskus toki häviten sadekuurojen huuhtovalle voimalle, joka tuntui hukuttavan meidät, välillä taas kiidättäen turvaan juuri ennen suurinta myrskyä.
Kuten jokainen ratsastaja tiedän,että joskus ratsuaan tulee osata myös hillitä, sillä vauhdin kasvaessa myös vauhdin nälkä kasvaa. Tietynlainen vauhtisokeus iskee, etkä tiedäkkään miten lujaa menet, ennen kuin huomaat kanssasi ratsastaneiden jääneen kauas taakse. Aina ei tarvitse mennä hirveän lujaa tai taistella tuulimyllyjä vastaan. Ukkosen kanssa kisaaminen kun vie voimia kaikkein parhaimmiltakin.
Vaikka joskus minusta tuntuukin siltä, etten enää tunne kanssani kasvavaa elämää saati aina hallitse sen kokoajan nopeutuvaa rautakenkien kumua en vaihtaisi sitä mihinkään. Se on kuitenkin minun elämäni, joka on uskollisesti kantanut minua ja kasvanut rinnallani jokaisen henkäykseni ajan. Se on kestänyt jokaisen ukkosten kanssa käydyn taistelun ja jakaa ylpeänä arvet kanssani. Elämä on valehtelematta suurin lahja, jonka olen koskaan saanut.
Kiitos siis kaikesta elämä ja kiitos sinulle, joka minulle sen lahjoitit- ikuisesti sinun ukkostyttösi.
♥ ..
VastaaPoista